torstai 25. kesäkuuta 2015

Syntymäpäivä!

Tänään tyypit täyttivät 0-vuotta. Tarkoittanen sillä siis sitä, että ovat saavuttaneet lasketun ajan. Ovat siis "korjatun iän" mukaan 0 päivää vanhoja ja kalenteri-iän mukaan reilut kahdeksan viikkoa. Vaan mitäs tämmöset oikein tarkoittaa.

Kalenteri-ikä
Tyypit syntyivät keskosina. Heidän virallinen syntymäpäivänsä on siis se päivä, kun he syntyivät. Siitä ei päästä mihinkään. Kaikki laskennat ja touhut suoritetaan tämän mukaan paitsi kehityksen seuranta 1-2 vuoden ikään asti. Kalenteri-ikä = oikeasta syntymäpäivästä laskettu ikä.

Korjattu ikä
Tämä taasen kertoo tyyppien iän lasketun ajan mukaan. Tätä käytetään yleisesti tyyppien kehityksen seuraamisessa. He kun kurovat ennenaikasuutta kiinni ja täten ovat 1-2 vuoden ikään asti "jäljessä" kalenteri-iän mukaan nomaalista kehityksestä. Kaverini kertoi, kuinka he olivat neuvolassa käyneet jossain "jumpparyhmässä" kalenteri-iän mukaan. Toise lapset mennä puuhasivat kontaten pitkin pitäjää, kun taas kaverilla oli kaksi kuolaavaa maakaria sylissä. Siksi on erittäin tärkeää, että esim. neuvolassa huomioidaan tämä. Näinä ensimmäisinä vuosina tuo ero on siis ilmeisesti aika iso ja mitä aikaisemmin syntynyt niin sitä hitaammin kuroaa kiinni. Korjattu ikä = lasketusta päivästä laskettu ikä.

Toistin varmaan ihan tarpeeksi itseäni mahdollisimman epäselvästi!



Tämän kunniaksi käytiinkin ensimmäisellä neuvolalääkärikäynnillä. Lääkäri oli hyvin perillä keskosuuden / ennenaikasuuden jutuista ja oli vaihteeksi erittäin rentouttavaa käydä neuvolassa. Molemmat tyypit ovat hyvin mukana kehityksessään. Olikin hieman jopa jännittävää pitkästä aikaa olla "syynissä" lasten kanssa. Sairaalassa siihen ehti tottumaan ja hieman jopa "tuudittautu" siihen. Nyt kotona on tullut välillä epäilyksiä, jotka saivat tänään kyytiä.

Molemmat ovat huikeasti nousseet kasvukäyrillä kohti keskiviivoja. Kolmen kilon ylitys saatiin myös B:llä ja hyvällä tahdlla ottamassa A:ta kiinni. Veren hemoglobiini on molemmilla pienioinen haaste, mutta korjaavia liikkeitä ollaan tehty ja nyt odotellaan saataisiinko arvot nousuun. Kumpikaan ei anna mitään merkkejä alhaisesta hemoglobiinista, onneksi!

Koska tässä on näitä keskosuuteen liittyviä haasteita käyty läpitte niin nyt muistin kertoa sivustosta jonka löysin. Uudet kasvukäyrät nimittän löytyvät ilmaiseksi. Ihmisten keskipitus meinaan on kasvanut niin kasvukäyriäkin on nyt tarkistettu. Hienona ominaisuutena sieltä löytyy myös kekosten kasvukäyrä! Kasvukäyrien täyttö ei ole ihan niin yksiselitteistä, mutta sivuston ohjeiden ja ohjelmien avulla siitä saa käsityksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti