torstai 25. kesäkuuta 2015

Syntymäpäivä!

Tänään tyypit täyttivät 0-vuotta. Tarkoittanen sillä siis sitä, että ovat saavuttaneet lasketun ajan. Ovat siis "korjatun iän" mukaan 0 päivää vanhoja ja kalenteri-iän mukaan reilut kahdeksan viikkoa. Vaan mitäs tämmöset oikein tarkoittaa.

Kalenteri-ikä
Tyypit syntyivät keskosina. Heidän virallinen syntymäpäivänsä on siis se päivä, kun he syntyivät. Siitä ei päästä mihinkään. Kaikki laskennat ja touhut suoritetaan tämän mukaan paitsi kehityksen seuranta 1-2 vuoden ikään asti. Kalenteri-ikä = oikeasta syntymäpäivästä laskettu ikä.

Korjattu ikä
Tämä taasen kertoo tyyppien iän lasketun ajan mukaan. Tätä käytetään yleisesti tyyppien kehityksen seuraamisessa. He kun kurovat ennenaikasuutta kiinni ja täten ovat 1-2 vuoden ikään asti "jäljessä" kalenteri-iän mukaan nomaalista kehityksestä. Kaverini kertoi, kuinka he olivat neuvolassa käyneet jossain "jumpparyhmässä" kalenteri-iän mukaan. Toise lapset mennä puuhasivat kontaten pitkin pitäjää, kun taas kaverilla oli kaksi kuolaavaa maakaria sylissä. Siksi on erittäin tärkeää, että esim. neuvolassa huomioidaan tämä. Näinä ensimmäisinä vuosina tuo ero on siis ilmeisesti aika iso ja mitä aikaisemmin syntynyt niin sitä hitaammin kuroaa kiinni. Korjattu ikä = lasketusta päivästä laskettu ikä.

Toistin varmaan ihan tarpeeksi itseäni mahdollisimman epäselvästi!



Tämän kunniaksi käytiinkin ensimmäisellä neuvolalääkärikäynnillä. Lääkäri oli hyvin perillä keskosuuden / ennenaikasuuden jutuista ja oli vaihteeksi erittäin rentouttavaa käydä neuvolassa. Molemmat tyypit ovat hyvin mukana kehityksessään. Olikin hieman jopa jännittävää pitkästä aikaa olla "syynissä" lasten kanssa. Sairaalassa siihen ehti tottumaan ja hieman jopa "tuudittautu" siihen. Nyt kotona on tullut välillä epäilyksiä, jotka saivat tänään kyytiä.

Molemmat ovat huikeasti nousseet kasvukäyrillä kohti keskiviivoja. Kolmen kilon ylitys saatiin myös B:llä ja hyvällä tahdlla ottamassa A:ta kiinni. Veren hemoglobiini on molemmilla pienioinen haaste, mutta korjaavia liikkeitä ollaan tehty ja nyt odotellaan saataisiinko arvot nousuun. Kumpikaan ei anna mitään merkkejä alhaisesta hemoglobiinista, onneksi!

Koska tässä on näitä keskosuuteen liittyviä haasteita käyty läpitte niin nyt muistin kertoa sivustosta jonka löysin. Uudet kasvukäyrät nimittän löytyvät ilmaiseksi. Ihmisten keskipitus meinaan on kasvanut niin kasvukäyriäkin on nyt tarkistettu. Hienona ominaisuutena sieltä löytyy myös kekosten kasvukäyrä! Kasvukäyrien täyttö ei ole ihan niin yksiselitteistä, mutta sivuston ohjeiden ja ohjelmien avulla siitä saa käsityksen.

Vaipparoskis on pakollinen, piste

Nyt sitten jokainen joka epäilee, että "tarviiko nyt tommosta" niin suut suppuun ja sanotte "Kyllä tarvitaan". Meidän roskis tuli paikalliselta diileriltä Babystyle.fi. Pitkään näitäkin arvottiin, kun ei näistä oikeen kukaan osannut (vauva-foorumin lisäksi) kertoa.

ANGELCARE NAPPY DISPOSAL SYSTEM - jösses mikä nimi
Koska mitään kovin isoa faktaa ei löytynyt niin tosiaan päädyttiin vähän niinkusta halvimpaan. Ei tuollaiseen viitsi omaisuutta hassata, jos laite onkin ihan *ska. Pönttö olikin siis parin kympin arvoinen. Siltä se tuntuukin, mutta ajaa asiansa. Kyseinen malli käyttää omia "kaseetteja" roskapussina. Kasetista tulee muoviputkea joka solmitaan ja vedetään pohjaan. Luukusta täytetään pommeilla ja täyttyessä katkaistaan pussi, suljetaan suu ja vedetään taas uusi tilalle.

Eli siis vaan parikypää ja homma toimii, no ei ihan. Kyseisen laitoksen kasetti kesti meillä reilu viikon. Yhden kasetin hinta on 8-10€ riippuen kaupasta. Näin nuukana maalaisjunttina päätin vähän kokeilla omaa tuunausta. Annoin kasetin olla paikoillaan ja kiepsautin perinteisen Rainbowin roskapussin paikalle ja sehän toimii silläkin. Asennus on hieman haasteellisempi kuin oikeassa, mutta säästetyt eurot kyllä hymyilyttävät. Laite on siis pätevä ja ehdottoman hyvä hankinta, mutta oman mielen mukaan kannattaa miettiä ostaako kasetteja vai viritteleekö pusseja.

Valmistajan huikeat videot http://www.angelcare-monitor.co.za/help-center/nappy-disposal/instructional-video-nappy-disposal

5/5 Jatkoon!

Eka päivä yksin tyyppien kanssa

Haaste otettiin vastaan ja päästettiin äiti rentoutumaan. Vaan miten sitten kävikään .....

Ovi menee kiinni ja hiljaisuus valtaa talon. Tyypit on juuri ruokittu ja saatu hiljaiseksi sänkyyn. Tietokone auki ja ihmettelemään internettiä. Itkuradio täysillä vieressä, joka kertoo myös jos kissa pieraisee viereisessä huoneessa - herkkyys siis kohdillaan. Tuli erittäin jännä olo. Ihan kuin jotain puuttuisi tai jotain tarvitsisi tehdä, mutta en vain keksi mitä. Noh, nettiauto auki ja katsomaan Focukselle jatkajaa.

Eiiiiiiii paha! S-Max on aka laiva jo, mutta ei ihan "jalkapallomutsi"-tasoa.


Reilun tunnin päästä mähinän volyymi alkaa kasvamaan, mutta ei aiheuta vielä toimenpiteitä. Hermostuneena sitä kuitenkin vilkuilee itkuhälytintä. Käyn tarkistamassa tilanteen ja molemmat nukkuvat naama rullalla sängyssään. Tarkistan vielä varuiksi, että ei ole tullut pulautuksia ja takaisin interwebsiin. Tällä kertaa aukesi nettimoto.

Duke II ollut jo pitkään kiikareissa vaikkei korttiakaan ole. "Chili" edition on vielä omaan makuun oikein väritetty.

"WRYYYYYYYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!" raikaa ja sitten alkaa isän eka tuplavaihtoruokinta ilman apuvoimia. Toinen pihalle sängystä ja vaihtamaan nopeasti vaippaa. Tyttöhän siellä oli enemmän äänessä ja saa täten palvelua heti ensimmäisenä. Veljensä jaksaakin olla vielä pidempään ja vaipanvaihdot sekä syötöt menevät ok. Sitten likka sitteriin ja poika rumbaan mukaan. Tyttö päättääkin kivasti tyytyä sitteriin ja pojan saan hoidettua pois alta. Tytöltä suojariepu pois ja naaman pyyhintä. Hetkones, sieltä tuleekin lisää - vieläkin - ja MANAAJAT! Sitten rättiä viuhuun ja hinkkaan sitteriä ja työlle uutta vaatetta ja kissoja poissa pitelemään. Semmonen aika hektinen hetki. Siitä kuitenkin selvittiin. Ei siis ruoan jälkeen likkaa sitteriin, ei ei ei ei ei! :)

Takaisin internetin pariin. Tällä kertaa vähän pelimaailmoja auki ja pitkästä aikaa uudempaa MOBA-aaltoa edustava Heroes of the Storm. Kyseisen pelin kanssa on muodostunut hienoinen viha-rakkaussuhde. DotA2 "oppineena" on hieman liian rajoittunut hahmon buildi ja matchmakingit (ainakin toistaiseksi) ovat aneemiset omaan makuun. Noh, aika meneekin kuin siivillä ja havahdun volyymin nousuun radiossa. Tällä kertaa ennakoin enkä anna tulla isompaa mekkalaa. Koska molemmat alkavat olemaan "hereillä" niin otan pojan ensin syliin. Vaipan vaihdon yhteydessä havahtuu neiti, että ollaan yksin. Tämä asia ei miellytä ja levikset repee. Hoidan pojan loppuun ja lasken sängylle. Tyttö käsittelyyn vaipanvaihtoon. Tässä kohtaa on kaksi palosireeniä kämpässä. Poika ei arvosta, että ruoan tulo vaipanvaihdon jälkeen kestää. Molemmat sängyssä, molemmille lämpiämään maidot, molemmat syöttöön samaan aikaan! Tuen tyynyillä vartalot ja molemmille samaan aikaan tuttipullo suuhun. Tuen vielä rievuilla pulloja siten ettei tarvitse pitää jatkuvasti itse käsillä kiinni pulloista. Tällä taktiikalla menikin sitten seuraavakin. Kello on 23:30.


Ei tuo siis ole mikään mahdottomuus. Pitää vaan hieman sietää sitä korvia vihlovaa ja sydäntä särkevää itkua. Tuplasyöttökin tuli testattua ja toimii hienosti. Vielä pitäisi kerätä rohkeutta (tai sitten tyypeille kasvuaikaa), että uskaltaa mennä vielä uloskin. Yritin kyllä, mutta koppia hakiessani autosta iski erittäin suuri epävarmuus. Vajaa 2kk ikäiset (korjattua -2 päivää) ja minä ilman apua - en lähde edes yrittämään. Kunhan syömisrytmiä saa vähän pidennettyä niin voi olla jo mahdollisuudet lähteä yksinkin. 

torstai 11. kesäkuuta 2015

1. viikko kotona

Kuten blogin päivitystahdistakin on saattanut havaita olemme pääseet aika hyvin etenpäin. Viime keskiviikkona kotiuduimme tyyppien kanssa. Sitä edeltävä viikko oltiin "omassa yksiössä" osastolla. Aika menee lujaa eteenpäin, "oma rauhallinen aika" on asetettu prioriteetti listassa pienelle ja pyrkimys on vain saada asiat mahdollisimman smoothisti ja vaivattomasti eteenpäin.

Kuten osastollakin niin kotonakin meidän tekemistä jaksottaa ruokailut ja vaipanvaihto. Noin 2-4 tunnin välein tuttipulloa/tissiä naamaan ja vaippaa vaihtoon. Samassa yhteydessä sitten pesua / vitamiinejä / yms. touhuja. 2-4 tunnin aikarakoon pitää sitten ajoitta perushuollot, ekstrahuollot ja omat tekemiset sekä talon/pihan ylläpidot. Kuulostaa aika helpolta, mutta yöllinen heräily syö hieman tuota energiatasoa. Olemme kuitenkin hyvin pärjänneet. Tiimityöskentely on erittäin isossa avainasemassa. Otetaan hieman esimerkkiä päivän kulkuun eilisestä.

06-07 Tyyppien ruokinta = kevyt herätys, alapesu, vaipanvaihto, safkan lämmitys, syöttö - kertaa kaksi
07-08 Hieman unta
08-09 PANIIKKI
- tyypeille ruokaa
- nainen puunaa itsensä kuntoon
- mies kampaa naamansa
- hieman kaffetta
- tyyppien vaatteiden vaihto
- tyyppien pakkaaminen autoon
09-10 Isyydentunnistus
10-11 Arvonta missä käydään "aamupalalla"
11-12 Kotona ja aamupalaa naamaan
12-13 Tyyppien ruokailu ja pakkaaminen takaisin autoon rattaiden sekä kantokoppien kera
13-15 Stadium, Budgetsport, XXL
15-16 Tyyppien ruokailu
16-18 Oma ruokailu (salaattia ja piffiä <3) ja vakuutusjuttujen hoitaminen verkkopankissa
18-19 Tyyppien ruokailu
19-21 Mies leikkaa nurmikon ja nainen tekee leipää
21-22 Tyyppien ruokailu ja vaatteidenvaihto
22-01 Suihku, iltatoimet, hieman lepoa
01-02 Tyyppien ruokailu

Jälkeenpäin läpikäytynä ja tätä listaa katsoessa ei tuo tunnu kovin rankalta, mutta kyllä se vaan hieman on. Hyvin molemmat vielä jaksaa eikä mitään uupumisen merkkejä ole, mutta kyllä välillä hammasta kiristää. Toki voisi myös olla neljän seinän sisällä päivästä toiseen, mutta meidän tapauksessa oltaisiin toistemme kurkussa kiinni. Tekee erittäin hyvää käydä vähän muualla tai vaikka pestä autoa välillä.

Hieman "ovalluksia" viikolta:
- älä syötä ennen vaipanvaihtoa, koska meidän tyyppit ainakin piristyvät eivätkä tahdo oikeen nukahtaa sen jälkeen
- tee 22-09 välille tulevat ruoat valmiiksi kippoihin (jos siis ei syö rinnalta kaikkia)
- vauvavaipparoskikseen kannattaa sen verta panostaa, että se toimii "huoletta" yhdelläkin kädellä
- kaksi turvaistuinta menee helposti Prisman kärryihin ja sinne mahtuu vielä ostoksia
- kaksosrattaat ovat erikätevät ostoskärryt ": D"
- AINA huoltolaukku mukana
- D-vitamiinipurkki kannattaa olla semmoinen, että 1 tippa riittää lapselle
- meillä nyt semmoinen mistä pitää ottaa 5 tippaa ja ärsyttävän turhan aikaavievää
- tuttipulloja on hyvä olla vähintään 22-09 väliseen ruokailuun menevä aika
- mikäli mahdollista, sovi kaikki menot ja tapaamiset iltapäivään
- Focus mk2 imee tuplarattaat, kantokopat, turvaistuimet, vanhemmat, kevyet ostokset, huoltolaukun

Tilaihme Focus
Näitähän sitten riittää, pieniä asioita mitä ei ole tullut miettineeksi, mutta helpottavat elämää kummasti. Vaikka joku ne tästä lukisikin niin eipä niitä tule käyttöön otettua ennen kuin se omalle kohdalle osuu. Seuraavaksi olisikin tarkoitus kirjoitella hieman tuotearvosteluja/selosteita. Kunhan nyt taas tulee hetki jolloin on vain minä ja tietokone. Seuraavia arvosteluja/niksipirkkoja mielessä....

- Focus mk2 Isofix asennus
- Huoltolaukun sisältö
- Oli niitä muitakin, mutta en sitten muista enää yhtään

Jahas, tyypit heräs o/