maanantai 18. toukokuuta 2015

Selviytymisopas keskosten Isälle (päivitetty 18.5.2015)

Ajatus tähän lähti jutellessani "taukotilassa" toisen isän kanssa. Molemmilla oli sama kokemus ensimmäisistä päivästä ja molemmat totesimme jonkun selviytymisoppaan puuttuvan. Niitähän harvoin kirjoitellaan, mutta ainakin me totesimme tarpeen. Jokin teksti jonka voisi lukea uudestaan ja uudestaan, jotta aina kun unohtaa sen mitä juuri luki niin sen voi lukea uudestaan. Tuskimpa ollaan ainoita. Tämä teksti tulee varmasti myös täydentymään useampaan otteeseen, jotenka pidän otsikossa päivämäärää ylhäällä. Muutoslokia en sentäs rupea pitämään. Teksti varmasti hakee myös hieman muotoansa.

Teksti on täysin omiin kokemuksiin perustuvaa. En ole koulutukseltani terveydenhuollon ammattilainen. Kysy aina omalta hoitohenkilökunnalta tarkat tiedot.

1. Monitorit

Philips MP70
Mihin tahansa olen tässä kahden viikon aikana kävellyt, niin monitoreita (erimerkkisiä ja mallisia) löytyy jokaisesta paikasta mistä löytyy potilaita. Onkin siis tärkeää ymmärtää hieman sielunelämää. Itselläni pääsi monitoreiden lukemat, graafit sekä äänet ihon alle heti. En pystynyt ekoina päivinä lopettaa tuijottamista ja jatkuvaa ylianalysointia. Jatkuva stressitila kävi erittäin paljon pääkopan päälle. Toivottavasti jotakuta auttaa nämä sanat edes hieman.

Yleisesti ottaen monitori pitää erittäin piippausta jostain syystä. Piippaukset tulevat lähtökohtaisesti monitorille asetettujen raja-arvojen ylittymisestä tai alittumisesta. Joissakin tapauksissa myös jonkun käppyrän tietyn trendin mukaisesti. Piippaus kovenee mikäli siihen ei reagoida esim. painamalla kuittausnappia tai mikäli arvo palaa takaisin sallittuihin rajoihin. Joko asetuksista tai mallista riippuen piippaus loppuu myös mikäli arvo palaa takaisin normaaliksi - toisissa se piippaus taas jatkuu hamaan tappiin saakka. Piippaus ei aina tarkoita, että jotain tarvitsisi tehdä tai että jotain on vialla. Arvot ja käppyrät, joita monitori piirtää näytölle, tulee lätkistä vauvan kehossa. Lätkät ovat pieniä, lapsen keho pieni, johdot ohuita eli häiriöiden mahdollisuus on aika iso. Koska häiriöiden %-osuus oikeista tilanteista on aika iso, on hoitohenkilökunnalla erittäin rauhallinen ote monitoreiden ilmoittamiin hälytyksiin. Itselle tämä tuotti suunnatonta ongelmaa ja tuskaa. Kolme ensimmäistä päivää olin aivan lukossa koko ajan lasten vierellä. En ymmärtänyt monitoreita enkä niiden ilmoituksia eikä niistä kauheasti puhuttu. Suosittelen vakaasti keskustelemaan (heti, kun sitä puhetta irtoaa) monitorin käyttäytymisestä. Jos monitori vaihtuu, niin pyydä rohkeasti kertomaan eroista edellisen kanssa. Kyseenalaista monitorin toiminta ja/tai pyydä lätkille vaihtoa mikäli tulee jatkuvasti häiriötä lukemiin. Säästät itseäsi todella paljon tekemällä näin.

Meidän tapauksessa suurin merkitys monitoreilla oli alussa saturaatiolla. Molemmille jouduttiin antamaan lisähappea sekä hieman lisäpainetta nasaalilla ja myöhemmin happiviiksillä. Ilmeisesti kovin normaalia keskosilla, koska keuhkot kehittyvät viimeisimpinä. SpO2 (veren happipitoisuutta, sininen viiva) lukemaa siis kytättiin oikeen kunnolla. Ainut ongelma oli se, että anturi oli jumalaton mölö, joka on suht haastavaa saada pysymään kokoajan pienen lapsen iholla. Noh, ei ole hirveän vaikeaa arvata kuinka ressaantunut siinä sitten on. Arvot heiluu välillä missä sattuu, kun lapsi on potkassut anturin hieman vinoon. Uskon vakaasti, että hoitajat ovat kertoneet lukeman saamisen haasteellisuudesta, mutta rekisteröin sen vasta päivien päästä.

Myöhemmin meillä aloitettiin katsomaan sydämen lyöntitiheyttä (ylin käppyrä vihreällä). Molemmilla tuli enemmän tai vähemmän pulssilaskuja. Pulssitiheys tippuu alle 80BPM ja pysyy siellä hetken. Saturaatio tippuu samalla. Lapsen pitäisi pystyä se "itse" korjaamaan takaisin. Tästä hommasta teki mielenkiintoista se, että ne lätkät oikeasti ovat aika heppoisia ja niiden johdot erittäin ohuita. Välillä siis tuli oletettua, että on pulssilaskua vaikka kyse oli vaan siitä, että lapsi pieraisi ja vaihtoi kylkeä. Välillä monitori huuti shokista ja jostain muista hienoista tiloista erittäin ihanalla äänellä vaikka kyseessä oli vain lätkän irtoaminen. Siinä kun pitää lasta käsikapalossa ja rupee tulemaan kuolemanhuutoa laitteesta pihalle iskee aika paniikki varsinkin, kun tämä tapahtui hoitajan ollessa pois huoneesta. Hoitaja tuli toki paikalle ja selitti tilanteen, mutta kyllä siinä hetki keräiltiin itseämme kasaan episodin jälkeen. Onneksi yksi vanhemman koulukunnan edustaja kyrpiintyi heti monitorin jatkuvaan epämääräiseen huuteluun vuoronsa ekan viiden minuutin aikana. Vaihdettiin monitori ja vaihdettiin lätkät ja loppui kaikki ylimääräinen huutaminen laitteelta sekä arvot pysyivät huomattavasti tasaisempana. Vaihtoa ennen, kolme eri vuoroa olivat vaan käyneet painamassa kuittausnappia. Oma henkinen jaksaminen nousi huomattavasti.

2. Ihokontakti lapsen kanssa

Käsikapalo - Kuva ts.fi
Lasten turvallisuuden tunteeseen, kivunlievitykseen, ruoansulatuksen parantamiseen ja lähes kaikkeen negatiiviseen asiaan korjaus sekä positiivisella tavalla parantavat asiat pystyt antamaan jo lapsen ollessa kaapissa. Raukka pieni on siellä kaapissa ihan yksin: lätkiä, letkuja, valoja, ääniä, nälkää, pistoja, verinäytteitä, pyyhintää, hajuja yms. Lapsen oloa helpottaa sinun kosketuksesi. Löysimme omasta sairaalastamme myös pari opasta näihin mystisiin salatieteisiin.

Käsikapalo on helppo. Vielä kun olisin sen itse tajunut jo heti. Useasti kuulin tämän termin, mutta en tajunut siitä mitään saatika uskaltanut kysyä. Toinen käsi hellästi pään päälle ja toinen käsi jalkoihin / mahan seudulle. Heiman vaihtelee tuon toisen käden paikka. Osassa myös neuvottiin ottamaan jalat koukkuun / sammakkoasentoon, mikäli pitää kättä vaipan seutuvilla. Nuppupeitto voi olla välissä, mutta erittäin monessa tekstissä olen törmännyt ihokosketuksen tärkeyteen. Tärkeintä on pysyä tässä "tilassa" ainakin 15 minuuttia. Älä rapsuttele tai hinkkaa peukaloasi lapsen iholla. Pidä kädet paikallaan ja anna lapsen nauttia. Voin kertoa, että toimii. Samalla siinä vaipuu itse pieneen transsin, kun katsoo rauhoittuvaa lasta joka vain on.

Toinen suurta yleistystä saanut kosketusmuoto on kenguruhoito. Kenguruhoidossa lapsi on vanhemman paljasta rintaa vasten. Lapsi peitellään peitolla / vanhemman paidalla. Tässä asennossa ollaan sitten tunnista aina neljään. Kenguruhoidossa on myös tärkeää jatkuvuus. Tätä pitäisi pyrkiä tekemään säännöllisesti esimerkiksi kerran päivässä.
Kenguruhoito - Kuva yle.fi
Tämä vaatii jonkin verran akrobatiaa (varsinkin, jos letkuja ja piuhoja on paljon). Itse suosiolla menin vain penkille istumaan ja annoin hoitavan henkilökunnan tehdä siirtotyön kaapista rinnalle. Usein he hieman kannustivat toimimaan itse, mutta uskallusta ja luottoa omien käsien toimintaan ei oikein löytynyt. Kun sain lapsen ekaa kertaa kenguruhoitoon, saattoi tulla tippa linssiin. En ollut kokenut ikinä mitään vastaavaa ja samalla ensimmäistä kertaa lapsien olemassaolo konkretisoitui. Tätä ennen he olivat olleet vain kaapissa josta olin heitä hieman hoitanut. He tuntuivat omilta.

Yleisestikkin monissa teksteissä väitetään aikaisen kontaktin lapsen kanssa auttavan lähes kaikessa. Ole siis rohkea ja ota lasta syliin, kosketa häntä tukalana aikana, ota kenguruun ja tee kaikkesi hänen eteen. Älä välitä siitä, että hän on niin pieni tai ettet osaisi. Henkilökunta auttaa ja opastaa kaikessa. Itse en heti tehnyt ja hieman ehkä harmittaa - vaikkei niin ankara itselle pitäisi olla.



----------------------------
TU PII KONTINYYD
----------------------------

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti